Ruotsin valtiopäivävaaleista ei puuttunut dramaattisia käänteitä. Tätä kirjoitettaessa (24.9.10) lopullinen ääntenlaskenta ei vieläkään ole valmis, mutta ilmeiseltä vaikuttaa, että uusi puolue, ruotsidemokraatit, nousee valtiopäivillä vaa’ankieliasemaan.
Suomessa julkaistuissa uutisissa on jäänyt vähemmälle huomiolle, että piraattipuolue ei menestynyt vaaleissa. Piratpartiet perustettiin vuonna 2006, ja vuoden 2006 valtiopäivävaaleissa se sai runsaat 30,000 ääntä. Puolueen vaaliteemoina ovat tekijönoikeus ja tietosuoja-asiat, se ajaa vapaata tiedostojen jakelua verkoissa.
Viime vuonna Ruotsin Piraattipuolue sai europarlamentin vaaleissa yli 7 prosenttia annetuista äänistä, ja sai yhden edustajan europarlamenttiin. Maanvyöryn takana oli ilmeisesti Ruotsissa silloin kuumana käynyt keskustelu Pirate Bay-oikeudenkäynnistä. Europarlamenteissa Piratpartietin edustaja Christian Engström on liittynyt vihreään blokkiin.
Eurovaalimenestyksen perusteella olisi voinut odottaa, että puolue olisi saanut edustajan myös valtiopäiville. Jos se olisi saanutb yhtä paljon ääniä kuin EU-vaaleissa, se olisi voinut päästä vaa'ankieleksi. Tämän vuoden vaaleissa tekijänoikeuskysymykset eivät kuitenkaan nousseet lainkaan esiin. Piraattipuolueen äänimäärä jäi alle 40,000, eli lähes samaan kuin neljä vuotta sitten. Eurovaalien äänisaalis on sulanut jonnekin. Puolue sai sentään enemmän ääniä kuin Aku Ankka – Helsingin Sanomien mukaan ankka sai 120 ääntä.
Ilman vaikutusta puolue ei kuitenkaan ole jäänyt. Reinfeldtin hallitus on pitänyt tekijänoikeusasioissa erittäin matalaa profiilia, eikä vireillä oleva suoja-aikojen pidennys ole edennyt EU:n ministerineuvostossa.
Olisiko ero EU-edustajien ja kansallisten valtiopäiväedustajien arvostuksessa niin suuri, että se selittää tuloksen. EU-vaaleja pidetään merkityksettömänä, on yhden asian liikkeillä paremmat mahdollisuudet menestyä. Muistaakseni Ruotsin äänestysprosentti on aina ollut korkea (kansallisissa vaaleissa), joka varmaan osoittaa arvostusta poliittista järjestelmää kohtaan.
VastaaPoista